kuningattaren vuosi

kömmin eilen, vuoden 2017 viimeisenä iltana, peiton alle. kello oli jotain ykstoista. aloin miettiä sopivaa teemasanaa tulevalle vuodelle. noin kahdessa sekunnissa mieleen tuli sana “QUEEN”. hymyilin.

tänä aamuna heräsin siis kuningattarena.

kuningatar tarkoittaa mulle varmuutta ja selkeyttä. se on naisellista, rakastavaa energia. lempeyttä mutta toisaalta suoraselkäisyyttä, rajojen vetämistä, rehellisyyttä. hän kantaa itsensä ylväästi, tietää kuka on ja on kiitollinen siitä.

en ole ollut kovinkaan ahkera uudenvuodenlupausten tekijä. olen kuitenkin aina yleensä miettinyt asioita, joita odotan ja toivon tulevalta vuodelta. nyt mulla on joitakin tavotteita ja ne tuntuu tällä kertaa jotenkin käsinkosketeltavilta. ehkä siksi, koska olen kuningatar. tai ehkä siksi, koska törmäsin yhteen suunnittelusysteemiin, joka saattaisi oikeesti toimia. jopa mulla…

liikunnalliset tavotteet…

mulla on ollut monta vuotta tavotteena opetella seisomaan käsillä ja ajamaan ykspyöräsellä. en ole koskaan oikein tehnyt niiden asioiden eteen kovinkaan paljon enkä ole siten myöskään oppinut niitä. paitsi sitten… vihdoin viime syksynä kaivoin varastosta pölyisen ykspyöräsen ja aloin harjotella. treenasin ehkä vartin päivässä ehkä noin viikon tai pari. enkä luultavasti edes ihan joka päivä ja opin ajamaan sillä hyvinkin sujuvasti! startteja ilman tukea pitää vielä hioa mutta opin siis ajamaan! high five hemppa!!!

noista tavotteista on siis jäljellä vielä käsinseisonta. suunnitelmani on alottaa treenaus seinää vasten seisten muutaman minuutin ajan joka-aamuisen joogan perään. pari minuuttia on tosi vähän, se ei ole haaste. haasteena on lähinnä muistaminen. mun pitää opetella tekemään tämä aivan automaattisesti osana mun aamurituaaleja.

aloitin näköjään tavotteiden luettelemisen liikunnallisista tavotteista… pari lisää siis. haluaisin myös lisätä liikkuvuutta sen verran, että saisin tehtyä spagaatit kumminkin päin niin kuin urheiluaikoina. tämän ajattelin integroida elämään niin, että aina kun katsotaan leffaa, venyttelen samalla.

sitten vielä leuanveto. mulla oli joskus tavotteena saada 15 leukaa. ennätys on 13. nyt en saa yhtäkään leukaa vedettyä täysin suorilta käsiltä. se ärsyttää mua ihan liikaa ja olen päättänyt poistaa tämän ärsytyksen. haluan pystyä tekemään viisi leukaa! tilasin jo kumpparin helpottamaan kivuliasta alkutaivalta. pitää vielä keksiä, mihin voisin asentaa tangon. leukoja aion vetää joka päivä, ehkä pari kolme settiä päivittäisen trampoliinirutiinin päälle. tässäkin suurin haaste on muistaminen.

perhe…

perheen suhteen mulla on hyvä fiilis. tykkään siitä, miten meidän elämä rullaa. tyttöjen kanssa on tosi kivaa. yks tavoite on antaa tytöille enemmän vastuuta kotihommissa. he jeesaavat tosi ihanasti mutta keittiöhommissa voisin antaa heille enemmän tekemistä. tästä juttelen vielä heidän kanssa. meillä on parit yhteiset harrastukset. ollaan aloitettu piirustuskurssi, jota tehdään kerran viikossa ja sitten ollaan alettu käydä salilla, missä koitetaan opetella jotain liikkeitä ja temppuja. haluisin myös palauttaa meidän elämään piknik-päivälliset. jossain vaiheessa syötiin aina lattialla, koska pöydällä ei mahtunut syömään. nyt siinä on mahtunut mutta tajusin, että piknik-päivälliset lattialla viltin päällä olis silti ihan mukava juttu. jos vaikka kerran viikossa…

koti…

koti kaipaa seuraavan tyhjennysrundin. sen aloitan keittiöstä. 30 minuuttia päivässä. ajattelisin, että sillä aikaa, kun tytöt on koulussa.

henkisyys…

tykkään meditoida mutta silti olen tehnyt sitä yllättävän vähän. aamuisin ehkä 10 minuuttia ja välillä en sitäkään. nyt haluisin vakiinnuttaa meditointirutiinit niin, että istun joka aamu ja ilta. 6-15 minuuttia. jotain sellaista. sitten haluaisin myös lisätä sellaisen pikkirillisen aamurutiinin, että kun nousen sängystä, teen saman tien pienen intentio/toivomus -rukouksen. ihan pienen. metrin päässä sängystä on pieni hyllykkö. ajattelin, että voisin tehdä siihen pienen aamualttarin. täytyy miettiä vielä… haluaisin että se on super yksinkertainen ja haluan myös, että se on ihan ekana mun ohjelmassa niin, että mulla on ensimmäisenä positiivisia ajatuksia tulevasta päivästä. haluaisin koittaa kirjottaa vakkarirukouksen mutta toisaalta mulle sopii hirmu hyvin sellanen improvisoiva fiilistely. testailen.

ystävät…

joitakin ystäviä näin viime vuonna aika vähän. liian vähän. ja joitakin en nähnyt ollenkaan! haluaisin nähdä heitä. varsinkin heitä, joista todella tykkään ja joiden tiedän haluavan nähdä mua. ystävyys on kuitenkin sellanen fiilisjuttu enkä halua siihen mitään kovin teknistä lähestymistapaa.

rakkaus…

kun erottiin Marcin kanssa, mulla oli sellanen jännä tunne, että uusi rakkaus saapuu pian. nyt tässä kohtaa olen tosi kiitollinen, ettei se ole saapunut vielä. ja jos se saapuisikin nyt, olisi se silti mun mielestä pian. mulla ei ole toiveita eikä tavotteita sen suhteen. toki olen eletyn elämän kautta saanut perpsektiiviä ja selkeyttä asioihin. tiedän mitä en halua ja tiedän mitä haluan. mutta en voi kirjoittaa, että toivon, että löydän tänä vuonna kumppanin, koska se ei olisi totta. totta kuitenkin on se, että tänä vuonna haluan olla auki. auki! en muuta.

luovuus…

luovuusosastolla mun suunnitelmat on entistä enemmän sellasta hihojen käärimistä. sitä, että asiat etenee eikä jää lojumaan tai kesken tai jotain muuta.

the 12 week year…

törmäsin ihan tässä viime päivinä sellaiseen metodiin kun “the 12 week year” (t12wy). se tarkottaa mun kohdalla ensinnäkin sellasta kivuliasta asiaa kuin kolmeen pääasiaan kerrallaan keskittyminen. minä, joka olen kiinnostunut kaaaaikesta maan ja taivaan välillä, minä, joka olen maailman helpoiten häirittävissä, minä, jonka on vaikea keskittyä viittä minuuttia pidempään yhtään mihinkään, kärsin suurin piirtein fyysisesti siitä, että mun pitää joitain asioita laittaa sivuun. jotta voin keskittyä tärkeimpiin asioihin, on itse asiassa aika paljon laitettava odottamaan vuoroaan. tajusin kuitenkin, että liian monen asian ja intohimon kanssa puseltaminen on syy siihen, ettei oikein mikään mun elämässä etene. focus fucking hurts! mutta kyllä mua myös vituttaa se, kun mistään ei tuu valmista.

yks tärkee pointti t12wy-jutussa on se, että jos me ajatellaan, että johooo mullahan on koko vuosi aikaa ottaa haltuun käsillä seisonta, me eletään siinä illuusiossa, että aikaa on yllin kyllin. ja sitten havahdutaan marraskuun hämärissä miettimään, oisko hyvä nyt alottaa. totesin, että mun hahmotuskyvylle jopa toi 12 viikon vuosi saattaa olla liian pitkä ja tuunasin tätä ideaa niin, että minä teen 6-viikon vuosia. mun eka 6 viikon vuosi alkaa tammikuun 15. silloin ollaan selvitty Suomeen ja palauteltu parit päivät. tytöillä alkaa koulu ja minä keskityn olemaan kuningatar.

ekan kuuden viikon kolme päätavoitetta ovat:

  • siisti, kaunis koti eli QUEENDOM!
  • “koska olen” -biisin tuotanto (laitan pätkän tuonne postauksen loppuun)
  • hehewuti healing -bisneksen hahmotus ja visiointi sekä opiskelu siihen liittyen

 

“vuoden” ekan viikon suunnitelmat maanantaista perjantaihin ovat:

  • keittiön siivous/järkkäys 30 min/päivä
  • biisinrakentelua ja soittamista/laulamista 2h/päivä
  • hh-opiskelua 30 min/ päivä

 

näin mulla on ihan selkeenä selvillä, mitkä on prioriteetit ja mitä mun pitää tehdä, jotta nuo päätavotteet etenee.

mun pitää myös kehittää mulle sopiva suunnittelu/träkkäyssysteemi. mun pitää opetella avaamaan planneri sekä aamulla että illalla. myös joka viikon lopussa ja joka “vuoden” lopussa. mun pitää olla koko ajan kartalla, missä oon oikein menossa. minä tarvitsen tällästä rutiininomaisuutta! muuten mä eksyn arjen sumuun varmasti ja olen aika hidas löytämään siellä edes itseäni. koitan siis, josko tällainen systeemi auttais mua olemaan eksymättä, ainakin enimmäkseen.

ja sitten vielä yksi pieni bonusrutiini… (ehkä). “jos siihen menee alle 2 minuuttia, tee se heti”. tämä ei ehkä sovi joka tilanteeseen mutta luulisin, että mun elämä ois helpompaa, jos vain opettelisin tekemään asiat heti alta pois. tämä saattaa tarkottaa lähinnä paistinpannun pesemistä tai jonkun tavaran lattialta keräämistä. minähän toki olen sokea monille asioille enkä edes välttämättä huomaa sitä kamaröykkiötä lattialla, vaikka kiipeäisin sen yli. mutta jos pikkuhiljaa huomaisin ne pienet jutut, jotka voin tehdä saman tien pois, saattaisi elämä olla hitusen helpompaa.

kuningatar on puhunut.

hyvää vuotta 2018 kanssaihmiset!

 

 

2017

huh, yksi vuosi jälleen lopuillaan. aloin miettiä kulunutta vuotta, mitä oikein on tapahtunut ja mitä olen saanut tehtyä.

päiväkirjaan tuli rivejä ensin aika vähän. jos se, mitä olen tehnyt, mitataan jossakin näkyvissä ja helposti mitattavissa saavutuksissa, ei tämä ole kovin kummoinen vuosi ollut. en ole juuri äänittänyt biisejä tai kuvannut videoita. keikkoja en hirmusti soittanut ja rahaakaan ei ole tullut tienattua siinä määrin, että se yltäisi suurten saavutusten listalle.

vuosi on lyhyt, kun katsoo taaksepäin, pitkä, kun katsoo eteenpäin. 365 päivää. onhan mun jotain pitänyt saada aikaan?

 

alkuvuosi meni raskaissa tunnelmissa. muistan, että toisinaan oli pakko koittaa keskittyä hengittämiseen. minä ja Marc alettiin suunnitella eroamista ja se nielaisi mut ja mun ajatukset aika lailla kokonaan.

sitten sain nähdä Suomen kevään ekan kerran moneen vuoteen. kuulin järven rummutuksen ja näin lumien sulavan. Tara-kissa poiki kolme pentua ja kaksi niistä jäi meille. näköjään.

 

kesä yritti käydä meillä muttei oikein sitten käynytkään. syksy tuli varmasti.

tytöt alotti koulun. he halusivat niin. minä kuuntelin. mulla ei olis ollut mitään kotiopetuksen jatkamista vastaan mutta näinkin on hyvä. iso muutos kaikille. viikonloput saivat uuden merkityksen. aamuaikataulut saapuivat meidän elämään. tekee mieli sanoa, että kaikkeen tottuu mutta kyllä tämä asia vaatii skarppausta koko ajan. varsinkin iltaisin. varsinkin multa. toisaalta asiat sujuu siksi, koska tytöt itse haluaa mennä kouluun.

vaikka eroaminen kuulostaa isolta muutokselta, ei se meidän arkisessa elämässä ollut niin räikeä asia. tyttöporukassa ollaan oltu enimmäkseen niin kuin aina ennenkin. kävin viiden päivän ekskursiolla yhdessä sinkkuryhmässä ja lähdin hyvillä mielin, koska totesin, että kaikki on hyvin.

kirjotin voimalaulun ja se voimaannutti.

palasin taloon, jonne en enää kuulu. sairastin siellä elämäni ensimmäisen jetlagkuumeen ja selvisin siitä. mun tavarat odottaa vielä tyhjennystä. kaikki ajallaan.

olen lukenut, oppinut ja kasvanut. uskoisin niin. mutta jos mun pitäisi jotenkin summata, mitä olen oppinut, olisi se aika vaikeaa. iän myötä tuntuu tajuavan entistä vahvemmin sen, miten vähän yhtään mistään oikein tiedänkään. jotkut asiat pitää oppia moneen kertaan. ja monet asiat oppii teoriassa muttei käytännössä.

tärkeintä kuitenkin lienee se, että olen ollut lasten kanssa. heidän elämässä, heidän maailmassa. olen nukkunut heidän vierellä. olen hakenut sen vesilasin keskellä yötä tai tullut mukaan vessaan, jos on pelottanut. olen matkustanut kauas ja lähelle heidän kanssaan. olen ravinnut heitä parhaan taitoni mukaan. saattanut pysäkille aamuhämärissä ja ollut vastassa koulun jälkeen. joskus vähän myöhässä mutta kuitenkin.

olen tehnyt kaikkea sitä ja varmaan paljon muutakin. en yritä saada tätä meininkiä kuulostamaan ylevämmältä kuin se on, koska se kaikki on todella arkista ja tavallista ja joka päiväistä. mutta se on se, mitä olen tehnyt! minä voisin hiipparoida tiara päässä kaiket päivät juhlistaen äitinä olemisen suuruutta mutta en tee sitä, koska mulla ei ole tiaraa. (note to self: osta tiara)

                       

tosi asiassa saatan helposti kadottaa itseni ajatukseen, että mun pitäis saada aikaan kaikkee “oikeeta”, ihmeellistä ja hienoa ja unohdan, että tavallinen arki on just sitä, oikeeta, ihmeellistä ja hienoa.

jos en itse muista nähdä arvoa tässä äitinä olemisessa, on se mun ihan ikioma ongelma. voinhan mä aina kuvitella sen tiaran päähän. varsinkin silloin, kun olo lähenee jotain tollasta…

eli on kai tämä sittenkin ollut aika suuri vuosi. olen ollut äiti 365 päivää ja bonuksena kokenut ja säätänyt ja sählännyt ihan kohtuullisesti kaikennäköistä muutakin.

kiitos siis 2017! sinä olit meille hyvä.

meitsi laitto pystyyn Patreon-sivun

eli… patreon.com on osote. se on alusta, joka antaa ihmisille mahdollisuuden kannattaa erilaisia taiteilijoita ja sisällöntuottajia. mun juttuja voi kannattaa yhdellä taalalla per tuotos alkaen. mä haluisin saada tehtyy jutun eli tuotoksen per kuukausi mutta todennäkösesti ja itseni tuntien mun tahti ei tuu olemaan niin tihee. kerran parissa kuussa voipi olla realistisempi.

tuossa videossa selitän hiukan filosofiaa tämän homman takana.

biisiprojekti “growing up well”

aloin kirjottaa tätä laulua itselleni. (nooooh, melkein ainahan mä itselleni kirjotan.) oon viime aikoina skitsoillu ihan liikaa ihan liian pienten asioiden takia. väitelly mielessäni ihmisten kanssa ja vatvonu jotain “ongelmia”, joita ei oikeesti voi ongelmiks edes kutsua. ja jälleen havahduin huomaamaan, miten huono harrastus se on.

aloin miettiä, kuka oikein haluaisin olla isona. siis sitten, kun oon oivaltanu elämästä riittävästi. ja nähnyt ja kokenut enemmän. sitten kun osaan laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. ja olen löysännyt otetta. millaista elämää toivoisin eläväni ja mitä toivoisin oppineeni.

suhtaudun vakavasti musiikin tekemiseen ja kirjottamiseen mutta tää biisi… tämä on ollut todella vakavaa. tuntuu, että on vielä niiin paljon opittavaa. ja on niiin paljon elämisen taitoja, joissa olen ihan luokaton. ja haluisin saada mahtumaan tähän biisiin mahdollisimman paljon. (tekstiä on älyttömästi.) kaikkihan ei tietenkään mahdu ikinä. kuukauden päivät tätä kai jo hinkattu. mitkä ois ne jutut, jotka haluun tähän biisiin ja miten haluan ne sanoa?

tähän mennessä olen saanut kasaan tämän verran… kirjotan pätkän laulunsanoja ja avaan, mitä suurin piirtein olen siinä ajamassa takaa.

biisin nimi tässä vaiheessa on growing up well

 

with gray hair

hanging over my shoulders

left alone as is

long and beautiful

en tiedä onko mulla harmaita hiuksia tai tuleeko mulle sellasia. toivottavasti. musta harmaahiuksiset naiset on upeita. pääpointti tässä kuitenkin on se, että vanhenemisessa on mun mielestä voimaa. toivon olevani sen kanssa koko ajan enemmän ja enemmän lämpimissä väleissä. tämä nelkyt ja risat kohta on mulle ollut vähän sellanen käännekohta. tiedostan, etten enää mene “nuoresta”. (eikä mun tarviikkaan mennä.) toisaalta tuntuu, että olen sisältä vielä niin kovin nälkänen. musta ei oo tullu sitä isoa, aikuista ja kypsää, vaikka aikuiselta näytänkin. ei ole valmis olo, että olis millään parametreilla päässyt jonnekin perille. se, että on niin epäkypsä olo saa mut unohtamaan, että näytän aikuiselta. jotenkin opettelen näinä aikoina katsomaan peiliin ja näkemään sen naisen, joka olen enkä sitä tyttöä, joka usein tunnen olevani. toivon, että opin kantamaan kaikki elämän jäljet ylväästi, arvokkaasti ja aina… kiitollisuudella.

c’est moi, kun kirjotan tätä…

 

i look out the window

which i washed

a coupla years or more ago (tai… when i last felt like it)

enhän mä mitään ikkunoita pese nytkään mutta jotenkin toi asenne… haluan, että mun ote kaikkeen sellaseen näennäiseen “mitä pitäis” -hommaan olis aina rennon letkee. mielummin onnellinen kuin kunnollinen…

my darling mr miles

plays his jazzy tunes

oon kuunnellu viime vuosina musiikkia aika vähän. liian vähän. talo, joka on täynnä musiikkia ja jota hiljaisuus tasapainottaa, kuulostaa mun talolta. toivon, että vielä vanhanakin laitan ryppyisin käsin levariin jotain soimaan ja kuuntelen sitä. fiilistelen… tanssin.

i smile and humm along

as i dust my unicorn figures

toivon tietenkin myös, että mulla on enemmän yksisarvisfiguriineja.

strutsinsulkahuiskahan mulla jo on.

i’ll wear what ever the fuck i feel like wearing and very often nothing at all

tämä on ehkä niitä asioita, joissa olen ollut aika hyvä aina (äidin harmiks). vai mites toi sulautuminen urheilulukion luokkakuvissa…

 

Mut vanhetessa saattaa ehkä tulla sellasia ajatuksia, että mikä mahtais olla soveliasta päällepantavaa oman ikäselle ja kaikkee älytöntä. toivon, että ihan aina pistän päälle mitä huvittaa. ja kiroillakin saatan. melko varmasti.

nakuilussa alan olla aika hyvä. mitä enemmän aurinkoa, sitä helpompaa.

 

kertsi:

i’ve learned my life ain’t mine or my kind unless i make it so

i’ve learned that i’ve gotta show up each day and be the one who i can fall in love with again and again

siitä oon kiitollinen, ettei mulla oo koskaan ollu systeemiin valmiiks valettuna se, että elämän pitäis näyttää joltakin tietynlaiselta. mennä jotain tiettyä rataa tai kaavaa. koska mitään sellastahan ei ole olemassa. jotain ultimate säännöstöä, että näin kuuluu elää. mä oon elellyt niin kuin oon elänyt. koittanut parhaani mukaan luovia ja luoda omasta elämästä sellasta, että siinä olis mahdollisimman kotoisa olo. ja se saattaa hyvin olla se suorin tie onneen, että tekee elämästään oman näköstä, sellasta kun itse haluaa.

viime keväänä elämässä puhalsi puhdistavat myrskytuulet. matkailin silloin yhden joutsenen kanssa pari viikkoa. hän opetti mulle kaikenlaista mutta ehkä tärkein juttu oli tämä:

niinku että on sellanen tyyppi, josta ite tykkää ja tekee niitä juttuja, joita se tyyppi, josta tykkää, tekee.

 

toinen säkeistö:

bohemian dinners with my sisters

ystävät mmmm… ne ystävät, jotka tykkää susta just siks, koska sinä olet sinä. jotka tulee apuun pyytämättä. joiden seurassa menee ajantaju, joiden kanssa nauretaan (tai itketään) räkä poskella. ne joiden seurassa on aina ravittu olo. oon todella siunattu, että mulla on niitä siskoja mun elämässä ja mä toivon, että mulla on niitä siskoja aina. ja sitten vanhanakin illastetaan näin… usein!

date nights with my beau who tends to kiss me tons   

tätä lainia oon pyöritellyt ihan älyttömästi. koska siis… miten mä ilmaisen sen kaiken yhdellä rivillä? että se kumppani, joka mulla sitten isona on, on sellanen, jonka kanssa on ihana olla, jota minä rakastan ja joka rakastaa mua, joka suukottelee ja hymyilee ja vie mut seikkailemaan ja joka haluaa aina kuulla sen mun uusimman laulun…

nehän on asioita, joita toivois tietenki parisuhteessa ihan minkä ikäisenä tahansa mutta jos ei aikasemmin onnistu niin toivon, että viimeistään sitten isona ja viisaana.

my daughters bring their daughters over tomorrow

they can all stay however long they want

haluan, että mun ovet on aina auki rakkaille. mun koti on heidän koti. mun kotiin saa tulla ja siellä saa olla jännittämättä. autan ja annan!

i say yes to people and i say no

ne rajat…

niitä on koiteltu ja niiden yli on marssittu. ja sitten on vituttanut. ja ihmetyttänyt, etten ole osannut niitä vetää. joissakin tapauksissa ne kun pitää vääntää rautalangasta. opettelen.

i trust how i feel in my bones

miten oppia luottamaan tunteisiin? oon niin älytön analyytikko. arrrgggh… opettelen.

i’ve tried to burn and bury so many shadows

but then i learned how to flick the switch 

tämä on nyt tässä ajassa varmaan se kaikkein tärkein oppitunti mulle. oppia käyttämään sitä “katkaisijaa”, aina kun mun ajatukset alkaa sukeltaa. kun alan kääntää sitä kompostia, mikä oli ihan fain. eikä siitä muutu mikään paitsi oma olo huonommaks. ja sit mä teen sitä uudestaan ja uudestaan. ja sit aika pienellä siirrolla koko juttu näyttääkin taas erilaiselta. mitä jos sen katkaisijan näkis aina vaan nopeemmin. ja vaikka saman tien. ettei niin tarvis aina sukeltaa. mitä jos…

c-osa:

there’re so many things i want to have learned when i grow up

so many things i still haven’t learned

but i’m on my way i’m on my way

tässä kirjotan nyt tästä hetkestä käsin. nöyränä sen edessä, että paljon on opittavaa mut että oon matkalla. niinku me kaikki koko ajan ollaan.

my favourite color has always been wild

and i know it doesn’t match with every single mind

but it’s ok, it is ok

kaikki ei tykkää kaikista. minä en tykkää kaikista eikä kaikki tykkää musta. se on ok.

3. säkeistö:

i now know that it ain’t all in my hands

life will bring along all kinds of things

elämässä tapahtuu, ihmisille tapahtuu. kaikenlaista. joskus mietin, kun eteen tulee jotain ärsyttävää, että koen siksi, koska elän. kaikkihan on tavallaan yhtä ja samaa virtaa. ois ihana oppia rentoutumaan siinä virrassa eikä niin rimpuilla sitä vastaan, koittaa kontrolloida elämää. ihan kaikenlaiset kokemukset on osa elämää. ihan kaikki.

medicinal mushrooms can only give so much

the rest i’ve gotta extract from love

haluaisin uskoa, ettei kaikkea saa koskaan laskelmoimalla ja olemalla tiukkapipo ja tekemällä asiat niin hyvin, kun järjen voimalla ja tieteellisesti todetuin keinoin on mahdollista. se suurin elämänvoima on kaiketi lopulta siinä, mikä ei oo mitattavissa. se on ihmiset, joiden kanssa sanoja ei tarvita. se on halu kuulua johonkin, joka tarvitsee minua ja jota minä tarvitsen. se on ymmärrystä siitä, että on osa luontoa, jotakin suurempaa. että on osa sukupolvien jatkumoa. en tiedä, onko rakkaus nyt paras sana kuvaamaan sitä mutta musta toi elämänvoiman uuttaminen rakkaudesta kuulosti vaan hyvältä ja kyllä siinä sen itse asian äärellä seikkaillaan

.

tässä pätkä kertsihahmotelmaa…

 

 

 

Kesä on jo ohi, en tajuu

Oon koittanu ottaa auringon hoitavista säteistä koppia aina, kun sitä on tarjottu. Enemmän vissiin ollu tarjolla sitä kaikkee muuta. Mut onhan tää mozzarellakin ihan kiva. Ja nyt on jo elokuu! Ihan tajutonta.

Koitan miettiä, mitä kesällä edes tein. En ehkä mitään kovin ihmeellistä. Soittelin ja harjottelin kotona kesäteatterin esityksiä varten. Ja sit kävin soittamassa ne keikat. Mikä oli kyllä tosi mukavaa.

Tässä Kari Korpisen ukubassosäestyksellä “Here without you” by  Three Doors Down

 

 

 

ja trubaduuri itse

Oon synnyttäny muutamat uudet biisit ja viritelly joitain vähän eteenpäin.

 

Nyt valmistelen settiä Kaupunkikylän Elojuhlaa varten. Juhla on 26.8. Lahden taidelauantaina. Otan mukaan pianon, en varmaan kitaraa ollenkaan. Ohjelma-aikataulut selviää ihan pian.

 

Nupuliini eli Nuppu, tottelee myös nimiä Nuppis ja Nuppupuppu, vois olla vielä vailla tosi hyvää kotia.

Nuppu on ihan super nätti kissaneiti. Voi olla, että pidetään se itse mutta johonkin tosi ihanaan kotiin hän voisi myös muuttaa. Jotenki kolme kissaa tuntuu aika paljolta… Kaks kuulostais järkevämmältä. Katsotaan. Laittakaa viestiä, jos tähän asiaan olis jotakin vinkkiä.

 

Ja kun tämä kesä nyt meni aikalailla trubaduurihengessä niin…

 

Hyvää elokuuta ihmiset!

 

Kuulumisia

Olin muutaman päivän vähän alamaissa. Kiukkuinen. Eikä mikään huvittanu.

Photo on 11-06-2017 at 11.20

Kissat mellastaa aamuyöstä ja heräilin siihen. Olen aika kevytuninen. Lasten myötä. Kait.

Sitten opeteltiin nukkumaan jurtassa. Ulkona taas linnut pitää kauheeta metakkaa toisinaan. Siihen perussirkutukseen kyllä tottuu, mutta sitten tulee ne joutsenten yhteislaulujutut… Tai jotain muuta jännittävää.

Toisaalta aamuyöllä kolmelta saattaa nähdä jotain, mihin sanat ei riitä.

 IMG_7771

Pari hyvin nukuttua yötä ja vähän burpeeseja ja mieli on taas parempi. On kivempaa kun huvittaa.

Biisejäkin taas alkanut syntyä. Nyt on työn alla sellanen kuin 3am. Tietenkin.

Elämän siivous tuli ja meni. Ja jatkuu… Sen tarkoitus taisikin olla enemmän muuta kuin tavaroita. Tavaraakin lähti, vaikkei enää siltä näytäkään. Opin siis, että tavaran raivaaminen on ikuinen urakka ja että se on mulle itse asiassa todella ok, vaikkei matot ole ihan  suorassa. Ehkäpä jopa kivempaa.

Poju (valkoturpa) lähtee ens viikolla uuteen kotiin. Nyyh!

IMG_7490

Nuppu-siskon paikkaa mietitään vielä.

Mustikki jää meille Tara-mamman kanssa. Se on liian hauska tyyppi poisannettavaksi.

 IMG_7608

Viikon päästä (sunnuntaina 18.6.) soitan muutaman biisin Runomaratontapahtumassa Kansantalolla Lahdessa. Tilaisuus kestää koko päivän. Luvassa runoja, taidetta ja musiikkia. Liput vitosen. Mun veto on jo 11.40. Ohjelmaa voi tsekata täältä.

Sitten tulossa pitempiä settejä heinäkuussa Honkalinnan Kesäteatterin picnic-näytöksissä 9.7. ja 22.7. Niihin kannattaa tulla ehdottomasti! Näytelmä on nimeltään Hollolasta Teksasiin. Musiikit on tehnyt Marko Haavisto ja sen ohjaa Väinö Weckström! Ja jos ei pääse noihin picnic-näytöksiin, niin kannattaa mennä katsomaan näytelmä joka tapauksessa. Ohjelma löytyy täältä.

Oiskohan siinä ollu tärkeimmät kuulumiset…

Ehkä.

Nyt vähän teetä ja suklaata ja muistelemaan, mitä kaikkee aamukolmelta onkaan tapahtunu.

puspus

Perheenlisäystä ja elämänsiivousta

En ole vielä alkanut järkätä keikkoja. Piipahdin tosin viime kuun alussa Torven Akustisella Klubilla. Oli jotenki ihan super super kivaa. Lahtelainen muusikkokolleega El Mika kuvasi siellä musiikkivideota hienoon “Ota mut sun universumiin” -kappaleeseen.

Video löytyy täältä.

Joku tuttu lettipääkin saattaa siellä vilahtaa… kuka lie… ehhehe.

El Mika on nuori lahtelainen musajäbä. Tekee ihan oman näköistä juttuaan. Ja niin, tuolta samasta linkistä pääsee äänestämään El Mikaa Flow-festareille esiintyjäks. Ei tarvi ku painaa nappia. Käykää tekemässä se! Siis täällä.

Itellä on jääny musiikit vähän hetkeks taka-alalle, kun on ollut sellanen fiilis, että pitää saada kotia kuntoon ja elämää järjestykseen. Tavaroille omat paikat ja ylimääräset pois. Kuulostaa vähän arkiselta mutta nyt vaan tuntui, että sen kun teen, niin elämän laatu paranee. Ja se on ollu yllättävän kivaa, normaalisti semmosen ajatteleminenkin on uuvuttanut. Projekti on kestänyt jo aika kauan. Ja se jatkuu vielä vähän. Ystävä kysyi, että ai kevätsiivous? Vastasin, että ei kun elämänsiivous.

Mutta tällä viikolla meen taas Torveen. Torstai-iltana. Soitan yhden uuden laulun ja pari vanhempaa. Nyt otan ihan kitarankin mukaan. Viimeks vaan uke.

 

Perhe on kasvanut. Kissoja on nyt neljä, kun noitakissa Tara teki 3 pentua.

IMG_7322

 

Viime viikolla haettiin myös viisi maatiaiskanaa. Aletaan siis olla aika suuri perhe.

 

IMG_7426

Nähdään Torvessa parin päivän päästä. Mä lähden nyt jatkamaan elämänsiivousta.

Hyvää vappua ihmiset ihanat!

IMG_7435