Articles for the Month of October 2017

biisiprojekti “growing up well”

aloin kirjottaa tätä laulua itselleni. (nooooh, melkein ainahan mä itselleni kirjotan.) oon viime aikoina skitsoillu ihan liikaa ihan liian pienten asioiden takia. väitelly mielessäni ihmisten kanssa ja vatvonu jotain “ongelmia”, joita ei oikeesti voi ongelmiks edes kutsua. ja jälleen havahduin huomaamaan, miten huono harrastus se on.

aloin miettiä, kuka oikein haluaisin olla isona. siis sitten, kun oon oivaltanu elämästä riittävästi. ja nähnyt ja kokenut enemmän. sitten kun osaan laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. ja olen löysännyt otetta. millaista elämää toivoisin eläväni ja mitä toivoisin oppineeni.

suhtaudun vakavasti musiikin tekemiseen ja kirjottamiseen mutta tää biisi… tämä on ollut todella vakavaa. tuntuu, että on vielä niiin paljon opittavaa. ja on niiin paljon elämisen taitoja, joissa olen ihan luokaton. ja haluisin saada mahtumaan tähän biisiin mahdollisimman paljon. (tekstiä on älyttömästi.) kaikkihan ei tietenkään mahdu ikinä. kuukauden päivät tätä kai jo hinkattu. mitkä ois ne jutut, jotka haluun tähän biisiin ja miten haluan ne sanoa?

tähän mennessä olen saanut kasaan tämän verran… kirjotan pätkän laulunsanoja ja avaan, mitä suurin piirtein olen siinä ajamassa takaa.

biisin nimi tässä vaiheessa on growing up well

 

with gray hair

hanging over my shoulders

left alone as is

long and beautiful

en tiedä onko mulla harmaita hiuksia tai tuleeko mulle sellasia. toivottavasti. musta harmaahiuksiset naiset on upeita. pääpointti tässä kuitenkin on se, että vanhenemisessa on mun mielestä voimaa. toivon olevani sen kanssa koko ajan enemmän ja enemmän lämpimissä väleissä. tämä nelkyt ja risat kohta on mulle ollut vähän sellanen käännekohta. tiedostan, etten enää mene “nuoresta”. (eikä mun tarviikkaan mennä.) toisaalta tuntuu, että olen sisältä vielä niin kovin nälkänen. musta ei oo tullu sitä isoa, aikuista ja kypsää, vaikka aikuiselta näytänkin. ei ole valmis olo, että olis millään parametreilla päässyt jonnekin perille. se, että on niin epäkypsä olo saa mut unohtamaan, että näytän aikuiselta. jotenkin opettelen näinä aikoina katsomaan peiliin ja näkemään sen naisen, joka olen enkä sitä tyttöä, joka usein tunnen olevani. toivon, että opin kantamaan kaikki elämän jäljet ylväästi, arvokkaasti ja aina… kiitollisuudella.

c’est moi, kun kirjotan tätä…

 

i look out the window

which i washed

a coupla years or more ago (tai… when i last felt like it)

enhän mä mitään ikkunoita pese nytkään mutta jotenkin toi asenne… haluan, että mun ote kaikkeen sellaseen näennäiseen “mitä pitäis” -hommaan olis aina rennon letkee. mielummin onnellinen kuin kunnollinen…

my darling mr miles

plays his jazzy tunes

oon kuunnellu viime vuosina musiikkia aika vähän. liian vähän. talo, joka on täynnä musiikkia ja jota hiljaisuus tasapainottaa, kuulostaa mun talolta. toivon, että vielä vanhanakin laitan ryppyisin käsin levariin jotain soimaan ja kuuntelen sitä. fiilistelen… tanssin.

i smile and humm along

as i dust my unicorn figures

toivon tietenkin myös, että mulla on enemmän yksisarvisfiguriineja.

strutsinsulkahuiskahan mulla jo on.

i’ll wear what ever the fuck i feel like wearing and very often nothing at all

tämä on ehkä niitä asioita, joissa olen ollut aika hyvä aina (äidin harmiks). vai mites toi sulautuminen urheilulukion luokkakuvissa…

 

Mut vanhetessa saattaa ehkä tulla sellasia ajatuksia, että mikä mahtais olla soveliasta päällepantavaa oman ikäselle ja kaikkee älytöntä. toivon, että ihan aina pistän päälle mitä huvittaa. ja kiroillakin saatan. melko varmasti.

nakuilussa alan olla aika hyvä. mitä enemmän aurinkoa, sitä helpompaa.

 

kertsi:

i’ve learned my life ain’t mine or my kind unless i make it so

i’ve learned that i’ve gotta show up each day and be the one who i can fall in love with again and again

siitä oon kiitollinen, ettei mulla oo koskaan ollu systeemiin valmiiks valettuna se, että elämän pitäis näyttää joltakin tietynlaiselta. mennä jotain tiettyä rataa tai kaavaa. koska mitään sellastahan ei ole olemassa. jotain ultimate säännöstöä, että näin kuuluu elää. mä oon elellyt niin kuin oon elänyt. koittanut parhaani mukaan luovia ja luoda omasta elämästä sellasta, että siinä olis mahdollisimman kotoisa olo. ja se saattaa hyvin olla se suorin tie onneen, että tekee elämästään oman näköstä, sellasta kun itse haluaa.

viime keväänä elämässä puhalsi puhdistavat myrskytuulet. matkailin silloin yhden joutsenen kanssa pari viikkoa. hän opetti mulle kaikenlaista mutta ehkä tärkein juttu oli tämä:

niinku että on sellanen tyyppi, josta ite tykkää ja tekee niitä juttuja, joita se tyyppi, josta tykkää, tekee.

 

toinen säkeistö:

bohemian dinners with my sisters

ystävät mmmm… ne ystävät, jotka tykkää susta just siks, koska sinä olet sinä. jotka tulee apuun pyytämättä. joiden seurassa menee ajantaju, joiden kanssa nauretaan (tai itketään) räkä poskella. ne joiden seurassa on aina ravittu olo. oon todella siunattu, että mulla on niitä siskoja mun elämässä ja mä toivon, että mulla on niitä siskoja aina. ja sitten vanhanakin illastetaan näin… usein!

date nights with my beau who tends to kiss me tons   

tätä lainia oon pyöritellyt ihan älyttömästi. koska siis… miten mä ilmaisen sen kaiken yhdellä rivillä? että se kumppani, joka mulla sitten isona on, on sellanen, jonka kanssa on ihana olla, jota minä rakastan ja joka rakastaa mua, joka suukottelee ja hymyilee ja vie mut seikkailemaan ja joka haluaa aina kuulla sen mun uusimman laulun…

nehän on asioita, joita toivois tietenki parisuhteessa ihan minkä ikäisenä tahansa mutta jos ei aikasemmin onnistu niin toivon, että viimeistään sitten isona ja viisaana.

my daughters bring their daughters over tomorrow

they can all stay however long they want

haluan, että mun ovet on aina auki rakkaille. mun koti on heidän koti. mun kotiin saa tulla ja siellä saa olla jännittämättä. autan ja annan!

i say yes to people and i say no

ne rajat…

niitä on koiteltu ja niiden yli on marssittu. ja sitten on vituttanut. ja ihmetyttänyt, etten ole osannut niitä vetää. joissakin tapauksissa ne kun pitää vääntää rautalangasta. opettelen.

i trust how i feel in my bones

miten oppia luottamaan tunteisiin? oon niin älytön analyytikko. arrrgggh… opettelen.

i’ve tried to burn and bury so many shadows

but then i learned how to flick the switch 

tämä on nyt tässä ajassa varmaan se kaikkein tärkein oppitunti mulle. oppia käyttämään sitä “katkaisijaa”, aina kun mun ajatukset alkaa sukeltaa. kun alan kääntää sitä kompostia, mikä oli ihan fain. eikä siitä muutu mikään paitsi oma olo huonommaks. ja sit mä teen sitä uudestaan ja uudestaan. ja sit aika pienellä siirrolla koko juttu näyttääkin taas erilaiselta. mitä jos sen katkaisijan näkis aina vaan nopeemmin. ja vaikka saman tien. ettei niin tarvis aina sukeltaa. mitä jos…

c-osa:

there’re so many things i want to have learned when i grow up

so many things i still haven’t learned

but i’m on my way i’m on my way

tässä kirjotan nyt tästä hetkestä käsin. nöyränä sen edessä, että paljon on opittavaa mut että oon matkalla. niinku me kaikki koko ajan ollaan.

my favourite color has always been wild

and i know it doesn’t match with every single mind

but it’s ok, it is ok

kaikki ei tykkää kaikista. minä en tykkää kaikista eikä kaikki tykkää musta. se on ok.

3. säkeistö:

i now know that it ain’t all in my hands

life will bring along all kinds of things

elämässä tapahtuu, ihmisille tapahtuu. kaikenlaista. joskus mietin, kun eteen tulee jotain ärsyttävää, että koen siksi, koska elän. kaikkihan on tavallaan yhtä ja samaa virtaa. ois ihana oppia rentoutumaan siinä virrassa eikä niin rimpuilla sitä vastaan, koittaa kontrolloida elämää. ihan kaikenlaiset kokemukset on osa elämää. ihan kaikki.

medicinal mushrooms can only give so much

the rest i’ve gotta extract from love

haluaisin uskoa, ettei kaikkea saa koskaan laskelmoimalla ja olemalla tiukkapipo ja tekemällä asiat niin hyvin, kun järjen voimalla ja tieteellisesti todetuin keinoin on mahdollista. se suurin elämänvoima on kaiketi lopulta siinä, mikä ei oo mitattavissa. se on ihmiset, joiden kanssa sanoja ei tarvita. se on halu kuulua johonkin, joka tarvitsee minua ja jota minä tarvitsen. se on ymmärrystä siitä, että on osa luontoa, jotakin suurempaa. että on osa sukupolvien jatkumoa. en tiedä, onko rakkaus nyt paras sana kuvaamaan sitä mutta musta toi elämänvoiman uuttaminen rakkaudesta kuulosti vaan hyvältä ja kyllä siinä sen itse asian äärellä seikkaillaan

.

tässä pätkä kertsihahmotelmaa…