Kuulumisia

Olin muutaman päivän vähän alamaissa. Kiukkuinen. Eikä mikään huvittanu.

Photo on 11-06-2017 at 11.20

Kissat mellastaa aamuyöstä ja heräilin siihen. Olen aika kevytuninen. Lasten myötä. Kait.

Sitten opeteltiin nukkumaan jurtassa. Ulkona taas linnut pitää kauheeta metakkaa toisinaan. Siihen perussirkutukseen kyllä tottuu, mutta sitten tulee ne joutsenten yhteislaulujutut… Tai jotain muuta jännittävää.

Toisaalta aamuyöllä kolmelta saattaa nähdä jotain, mihin sanat ei riitä.

 IMG_7771

Pari hyvin nukuttua yötä ja vähän burpeeseja ja mieli on taas parempi. On kivempaa kun huvittaa.

Biisejäkin taas alkanut syntyä. Nyt on työn alla sellanen kuin 3am. Tietenkin.

Elämän siivous tuli ja meni. Ja jatkuu… Sen tarkoitus taisikin olla enemmän muuta kuin tavaroita. Tavaraakin lähti, vaikkei enää siltä näytäkään. Opin siis, että tavaran raivaaminen on ikuinen urakka ja että se on mulle itse asiassa todella ok, vaikkei matot ole ihan  suorassa. Ehkäpä jopa kivempaa.

Poju (valkoturpa) lähtee ens viikolla uuteen kotiin. Nyyh!

IMG_7490

Nuppu-siskon paikkaa mietitään vielä.

Mustikki jää meille Tara-mamman kanssa. Se on liian hauska tyyppi poisannettavaksi.

 IMG_7608

Viikon päästä (sunnuntaina 18.6.) soitan muutaman biisin Runomaratontapahtumassa Kansantalolla Lahdessa. Tilaisuus kestää koko päivän. Luvassa runoja, taidetta ja musiikkia. Liput vitosen. Mun veto on jo 11.40. Ohjelmaa voi tsekata täältä.

Sitten tulossa pitempiä settejä heinäkuussa Honkalinnan Kesäteatterin picnic-näytöksissä 9.7. ja 22.7. Niihin kannattaa tulla ehdottomasti! Näytelmä on nimeltään Hollolasta Teksasiin. Musiikit on tehnyt Marko Haavisto ja sen ohjaa Väinö Weckström! Ja jos ei pääse noihin picnic-näytöksiin, niin kannattaa mennä katsomaan näytelmä joka tapauksessa. Ohjelma löytyy täältä.

Oiskohan siinä ollu tärkeimmät kuulumiset…

Ehkä.

Nyt vähän teetä ja suklaata ja muistelemaan, mitä kaikkee aamukolmelta onkaan tapahtunu.

puspus

Leave a reply